maanantai 30. tammikuuta 2012
Gili Air
Oltuamme usean päivän Lombokissa, mietimme mitä tehdä seuraavaksi...Tuuli oli tyyntynyt ja veneet taas kulkivat normaalisti. Pakkasimme suurimman matkalaukkumme ja jätimme sen hotelliin. Pienen matkalaukun otimme mukaan. Hyppäsimme "hämähäkki"veneeseen(kuvia) ja suuntasimme matkamme Lombokin lähimmille saarille Gileille. Gili tarkoittaa saarta, joten on aivan hullua että ihmiset puhuvat Gili Islandseista... Nämä ovat kuitenkin siis turistien suosimat kolme Giliä: Gili Air (lähimpänä Lombokia), Gili Meno(keskellä, pienin) ja Gili Trawangan(suurin ja vilkkain). Gili Air on lähimpänä ja näköetäisyydellä Lombokia. Matka ei siis kestänyt kauaa. Vene haki meidät hotellilta ja matkasimme tunnin verran. Ensin Lombokin rannan tuntumassa ja sitten pienen matkaa saarta kohti. Vene tiputti meidät rantahietikolla ja lähdimme kyselemään hotellia. Olemme saarella, jossa ei ole teitä eikä myöskään moottoriajoneuvoja. HEPPOJA siis! Kaikki taksit ovat hevosia! Nyt siis todella asumme alkeellisesti. Sähköt sentään on! Buukkasin meille siis bambumajan. Nyt ne harsoverhot on tarpeen! Ajattelimme ottaa raikkaan suihkun ja lähteä syömään. Ipe meni ensin...ja tuli sanoen takaisin, että tulihan tämäkin koettua...Merivesisuihku! Olemme siis bambumajassa, jossa ei ole ilmastointia ja hanasta tulee merivettä, juuri sen lämpöisenä kun se merestä tulee. Ihanaa! Tässä kyllä unohtuu hetkeksi suomen maa. Olemme nyt siis suolaisen raikkaita ja nihkeitä kosteudesta ja kuumuudesta.
Nukuimme yön lämpimästi harson sisällä. Aamulla raikas suolasuihku ja hampaiden pesu suolavedellä. Ainoa positiivinen puoli tässä on, että napalävistys pysyy hyvässä kunnossa! Ja sitten reippailemaan. Retki saaren ympäri alkaa! Bikinit päälle, vesipullo ja kamera mukaan ja menoksi. Heppataksit tarjosivat hevoskyytiä ja sanoivat matkan kestävän 5 tuntia kävellen. Ajateltiin, että meillä on aikaa koko päivä. Aurinko paistoi ja laineet liplattivat. Kävelimme rantahiekkaa pitkin ja ihastelimme koralleja, simpukoita ja pieniä kaloja. Ei ketään missään. Ihana rauha. Olimme kävelleet 1 1/2 tuntia ja tulimme pieneen satamaan. Jalat oli jo hieman arat koska rannoilla on niin paljon korallin palasia. Onneksi löysin jostain puskasta pienet eripari läpärit. Olimme siis pikku kylässä, ilmeisesti saaren toisessa päässä. Jatkoimme matkaa ja 200m päässä tulikin vastaan oma hotellimme! Olimme siis kävelleet jo saaren ympäri. Aurinko paistaa suoraan ylhäältä ja näköjään ei tule varjon puolta ollenkaan...Pieni saari siis, ja juuri yhden heppakärryn levyinen hiekkatie kierää saaren. Aika idyllistä! Ja koska ei ole turistiaika, täällä on tosiaan rauhallista.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Nyt oot onnistunu laittaa kuville vähän kokoo :D ! Ihanii kuvii ja sulla on LETIT! ihanat! :))
VastaaPoistaToi pikkusaari kuulostaa ihan tosi-ihanalta, täälä ei oo mitään rauhallista kesken koeviikon ! :)
<3: Emma
No eihän noi sun letit ees näytä pahalta ;). Ja joo kuvissa on onneks sitä kokoa :D. Ja toi teijän maja on über söpö <3.
VastaaPoistaSain hei iPhone 4:n, jee :))
Ja arvaa kenen kaa juttelin tnä? Kikan :). Lupas yrittää tulla Even kaa käymää :). Ihme et se viel tunnisti mut :D.
-Jekki :)-